Iskän kaa matsissa

Perjantai-iltana, saatettuani ystäväni Miikan tovereineen junaan olin isääni vastassa jo tutuksi käyneellä Stazione Centralen lentokenttäbussipysäkillä. Hienosti muistin saapumisajan tunnilla pieleen, mutta ehdin juuri paikalle kun bussi kaarsi asemalle.
Koska oli myöhä, emme lähteneet lähitrattoriaa kauemmas syömään, mutta siellä jo kaksi kertaa käyneenä tiesin ruuan olevan hyvää. Lista oli vaihtunut, samoin tarjoilija. Yllätykseksemme ruuat tuotuaan hän sanoi selvällä suomen kielellä "Olkaa hyvä!" Kävi ilmi, että tarjoilijapoika oli monta vuotta sitten tapaillut suomalaista tyttöä ja oli tietysti tunnistanut kielen.

Lauantai meni keskustan nähtävyyksiä kierrellessä. Kävimme tietenkin Duomossa ja kävelimme suurimmat kauppakadut läpi. Erityisesti eräs kitarakauppa oli iskän mieleen..

Sunnuntaina oli (taas) jalkapallon vuoro. Inter-Udinese -matsiin olin hankkinut liput jo edeltävällä viikolla. Kysyin tuolloin kämppikseltäni Ninolta, mistä lippuja ostetaan, mutta hän totesi ykskantaan olevansa Ac Milan-fani, joten luonnollisestikaan ei voinut tietää, mistä kilpailevan joukkueen liput ostetaan. Eipä tietenkään. Vierailulla ollut Francescon veli sen sijaan paljastui Inter-faniksi ja katsoi minua hiukan kummeksuen, kun en tiennyt, että liput ostetaan tietysti - pankista. Tietysti, kuinkas muutenkaan. Pankkiin siis. Vettä satoi vaakasuoraan ja sateenvarjo kääntyi jatkuvasti nurin niskoin, joten oli hyvä, että etsimälläni pankilla on konttori viereisellä Piazzalla.

Peliin lähdimme hyvissä ajoin, mutta täpötäysi metro, bussi stadionille ja asiaankuuluvien Inter-kaulaliinojen hankkiminen veivät aikaa sen verran, että saavuimme paikalle juuri sopivasti muutamia minuutteja ennen pelin alkua.
San Siro on iso. Ja tehty betonista. Massiiviset porrastornit stadionin kulmissa antoivat raskaan, mutta jylhän vaikutelman. Aurinko paistoi sopivasti jonkin kulman takaa ja häikäisi - se tuntui sopivan tilanteeseen, sillä aivan kuin valtavaa stadionia ei olisi voinutkaan tarkastella läheltä - kokonaiskuvan saa ainoastaan välimatkan päästä siristetyin silmin.
Löysimme oikean sisäänkäynnin ja kipusimme portaita aina stadionin keskimmäisen sektorin ylimmille riveille. Tähän asti olin pääasiassa ollut selkä kentälle päin - kun käännyin ja istuin paikalleni, en voinut muuta kuin ihailla 80 000 -paikkaisen stadionin valtavuutta. San Siron katsomo on jyrkkä eikä juoksurata kierrä kenttää, joten ylemmiltäkin riveiltä näkee erinomaisesti. Kun pelaajat saapuivat kentälle, oli melu katsomossa huumaava. Tältä siis kuulostaa oikeasti se yleisön laulu-vihellys-huuto-humina, jonka on nähnyt vain telkkarissa! Itse peli päättyi lukemiin 1-0 kotikoukkueelle. Forza Inter!

Maanantaiaamuna saatoin iskän takaisin bussille ja lähdin itse luennoille. Mukava vierailu, kaikin puolin. Futismatsi oli kuitenkin parasta - isäni sanoin: "Ehkä" se kannatti nähdä.