Joulua ja muuta kivaa

Paljon on taas kerennyt tapahtua ja aika on mennyt nopeasti. Blogin päivittäminen on hieman jäänyt...
Sannan vierailun jälkeen pyhitin viikon ainoastaan koulutyölle silmällä pitäen tulevaa joululomaa ja Oonan vierailua.
Sitten oli taas aika lähteä bussipysäkille vierasta vastaan. Samalla lennolla Oonan kanssa Milanoon saapui myös tuttuja Tampereelta, joiden kanssa sovimme illastavamme seuraavana päivänä – missäpä muuallakaan kuin ravintola Iriksessä, jossa on tuttu tarjoilija ja mahtavat pizzat.

Sade haittasi alkuviikon menoa, sillä se ei lakannut hetkesikään. Jouluostokset oli silti tehtävä, joten rämmimme Milanon katuja kengät märkinä puuskittaisen tuulen riepotellessa heppoisia halpissateenvarjojamme. Onneksi kahviloita on kaupungissa tiuhassa, joten jos kylmyys alkoi kalvaa, pujahdimme kuumalle kaakaolle tai nutellataäytteiselle letulle. Kummasti kaupoista löytyi joululahjoja myös omiin tarpeisiin - ostin itselleni viimein digikameran!

Keskiviikkona lähdimme Veneziaan. Ilma Milanossa jatkui kosteana, mutta Veneziassa pilvipeite rakoili jopa niin, että suurimman osan päivästä saimme nauttia auringosta. Enää ei San Marcon aukiokaan tulvinut, joten selvisimme kuivin jaloin reissusta. Olisi ollut hauska löytää Surffaus kielletty -kyltti, joka tv-uutisten mukaan laitettiin tulvien jälkeen aukiolle. Joku hurjapää oli keksinyt kokeilla surffausta, kun aukiolla oli metrin verran vettä. Viranomaiset eivät kuitenkaan olleet mielissään, joten aukion kieltokyltteihin on lisätty myös surffaussymboli.
Kaupunki oli mukavan tyhjillään ja turistikatuja väistellen tutkimme kaupunkia. Löysimme mukavia pienempiä kahviloita, joissa paikalliset katselivat meitä kummissaan. 18 vuotta sitten viimeksi Veneziassa käyneenä en paljoa kaupungista muistanut. Hiljaisuus ihmetytti: kanavia pitkin lipuvat veneet eivät paljon melua päästä.

Illansuussa otimme junan kohti Veronaa ja Henrin, Elinan ja Maijun kämppää. Vuorovierailut alkavat näköjään tulla tavaksi, ja mahduimme sohvalle yöksi, vaikka sekä Henrin veli että Elinan sisko olivat käymässä. Torstain vietimme vielä Veronassa kaupunkia katsellen ja – mikä parasta: paikallisten oppaidemme suosittelema kampaamo oli auki ja vapaa aika löytyi molemmille. Siellä sitten nökötimme Oonan kanssa vierekkäin kuuluisan Toni&Guy -ketjun kampaajien osaavissa käsissä. Lopputulos miellytti molempia ja sain vihdoinkin hiuksiini niiden kaipaamaa lyhennystä ja uuden mallin.
Viikonoppu meni nopeasti viimeisiä ostoksia tehdessä ja Milanon yöelämään perehtyessä. Sunnuntai-iltana oli pakkailun aika, sillä maanantaina oli aika lähteä junalla Geneveen Oonan siskon luo.

Neljän ja puolen tunnin junamatka Milanosta Geneveen meni nukkuessa ja lumisia alppeja ihaillessa. Perillä Genevessä asetuimme taloksi ja lähdimme kaupungille aurinkoiseen, kirpeään säähän. Oonan siskolla Katjalla ja hänen miehellään Peterillä on kolme lasta: 10- , 8- ja 6-vuotiaat, joten vauhtia joulun pyhinä riitti. Oli mukava seurata lasten jouluintoa ja heittäytyä peleihin ja leikkeihin mukaan. Muutama päivä kauniissa kaupungissa meni nopeasti ja pian olikin aika siirtyä takaisin junaan kohti Milanoa, sillä huomenna 28. päivä saapuvat Pipsa, Jukkis, Minja ja Joonas uudenvuoden viettoon. Viivymme Milanossa hetken ja suuntaamme Roomaan juhlapäiviksi. Jee!

Sanna, Tadao Ando ja Suomen synttärit

Viikko sitten torstaina saapui ystäväni Sanna kylään Wienistä. Heti ensimmäisenä iltana hän pääsi (joutui?) kanssani luennolle. Kuuluisa japanilainen arkkitehti Tadao Ando oli luennoimassa yliopistollamme, joten olihan sinne nyt mentävä. Niin oli ajatellut ilmeisesti joku muukin, sillä suurensuuri luentosali oli ääriään myöten täynnä ja jokaisen sisäänkäynnin kohdalla parveili kymmenittäin ihmisiä. Saliin ei siis ollut asiaa. Viereinen luentosali kuitenkin avattiin, ja sinne johdettiin salin ääni sekä Andon slide show. Siellä sitten nökötimme pöydällä istuen (suurin osa ihmisistä joutui seisomaan, joten pöytäkin oli luksusta) ja kuunnellen Andoa ja hänen tulkkiaan. Vaikka välillä oli hieman vaikeuksia ymmärtää tulkin italiaa, kokonaisuudessaan pysyin yllättävän hyvin kärryillä. Sannallekin yritin parhaani mukaan kääntää mitä ehdin. Yllätyin, kuinka humaanilta tyypiltä Ando ainakin puheidensa perusteella vaikutti. Kuuluisien arkkitehtien luennot ovat usein lähinnä referenssiluetteloita, mutta Andolla oli Näkemystä. Lähtiessä kävimme vielä kurkkaamassa saliin, jotta voimme nyt valehtelematta sanoa nähneemme Andon livenä. Niin, ja nyt tiedän kuka suunnittelee U2:n Bonon taloa. Ovat ystäviäkin kuulemma.

Viikonloppu meni kaupunkia kierrellessä ja ihmetellessä kaikkialle ilmestynyttä joulukrääsää ja -valoja. Täytyy kyllä myöntää että kovin hillittyä linjaa täällä vedetään. Halloweenjuhlinnan perusteella olisin odottanut vähintään yhtä vilkkuvaa ja laulavaa discovalopukkia joka kadunkulmaan, mutta näytteille laitetut valot ovatkin lähes kaikki klassisia ja juhlavia.
Sentään joku jouluun liittyvä ilmiö täälläkin on lähtenyt käsistä: Joulumessut. Jo kartalla Milanon messukeskus eli Fiera di Milano näyttäytyy valtavana möhkäleenä. Kompleksi on rakennettu muutama vuosi sitten, joten arkkitehtiopiskelija huumantui ainakin teräsrakenteista ja zahahadidmaisista "huolimattomasti" vinoon sikin sokin sijoitetuista pilareista. Messuilta löytyivät edustettuina kaikki Italian maakunnat, lisäksi oli Eurooppa-sali ja Maailma-sali. Myytävänä oli kaikkea käsitöistä, ruuasta ja viinistä huonekaluihin sekä porealtaisiin (altaat sijaitsivat muuten ekologisen rakentamisen siivessä.. hmm..). Vaikka kiersimme vain murto-osan messuista ja senkin valikoiden, hujahti kolme tuntia nopeasti. Mitään ei tarttunut mukaan, mutta paljon oli ihmeteltävää, ja se riitti.

Itsenäisyyspäivänä onnistuimme löytämään netistä Ylen sivuilta Linnanjuhlat suorana nettistreamina! Sitä kelpasi sitten pipareita mutustaa ja maistella Suomesta tuotua Jaloviinaa kokiksen kanssa. Kyllä se glögistä meni. Kämppikseni Alessiokin liittyi seuraan, mutta ei jaksanut kuitenkaan kovin kauaa innostua juhlista, vaikka yritimme Sannan kanssa parhaamme mukaan selittää ja tulkata. Juhlien jälkeen oli aika suunnata Milanon yöhön.

Sanna lähti sunnuntai-iltana takaisin Wieniin, ja itse aloin valmistautua maanantain koulupäivään Gennaron luennot mielessäni, kunnes muistin, että maanantai olikin pyhäpäivä eli vapaa. Neitsyt-Mariaa sitä ilmeisesti juhlittiin.

Kolmipäiväiseen viikonloppuun voisi tottua.

Maanantaipäivien spektaakkeli

Hän haroo mustaa tukkaansa, joka on huolimattomasti ponnarilla. Samat irtonaiset hiussuortuvat putoavat täysin samoille paikoille uudestaan vain, jotta hän voi pian taas haroa niitä pois silmiltään. Tarkkaavainen ja läpitunkeva katse haravoi luentosalin oppilasrivejä. "Voisiko joku kertoa, miksi sain taas vain muutaman palautetun työn? Eivätkö ohjeet olleet selvät? Voisiko joku teistä kerrata ne sekä italiaksi että englanniksi, kiitos." Professori jatkaa oppilaiden tarkkailua hiljaa, kunnes joku uskaltautuu kertomaan ohjeet italiaksi. Sitten myös joku erasmus-opiskelijoista kertaa ohjeet englanniksi. "Niin.", professori jatkaa. "Ja silti sain vain muutaman palautuksen." "Questo è drammatico!" hän jylähtää niin, että vieressäni nuokkuva poikakin ymmärtää nostaa päätään. "Noh, ensi kerralla kaikki palauttavat sitten työnsä."

Sisustussuunittelun professorimme on todellinen personalità. Muut professorit ovat enemmän tai vähemmän perinteisiä, tavanomaisen jäykkiä auktoriteetteja, mutta Gennaro on jotain muuta. Hän pyrkii jatkuvasti siihen, että oppilaat ajattelisivat omilla aivoillaan. Hän on myös yksi harvoista, jotka todella haluavat, että kyseenalaistaisimme hänen sanomaansa tai kommentoisimme luennoilla. Muut professorit eivät tästä välttämättä paljon välitä. Jopa yksinkertainen "Onko tämä asia selvä: È chiaro per tutti?" seisauttaa tunnin, jos kukaan ei vastaa mitään. Vasta kun oppilaat kuuliaisena vastaavat kuorossa "Sì", jatkaa hän luentoa.

Ensimmäisillä luentokerroilla Gennaro tapasi ärsyyntyä suunnattomasti, kun viereisestä, liian täynnä olevasta luentosalista hiippaili opiskelijoita hakemaan vapaita tuoleja luokastamme. En ole montaa kertaa kuullut opettajan huutavan, mutta kun luokkamme ovi raottui ja joku yritti tulla hakemaan tuolia, hän karjaisi valtavalla voimalla: "Non si può prendere niente!" , että kyseinen oppilas säikähti ja luikki kiireesti ulos. Ymmärrän kyllä, miksi hän menetteli näin, sillä minuakin alkoi häiritä jatkuva oven kolahtelu ja tuolien siirtely. Gennaron reaktio oli vain ehkä hiukan.. no, liioiteltu.

Gennaro on erilainen. Hänen pukeutumisensa (yleensä nahkatakki (jonka alla pikkutakki tai jopa farkkutakki!), kaulahuivi ja hieman huonosti istuvat housut) ja epäsiisti kampauksensa ovat kaikkea muuta kuin mitä sisustussuunnittelun professorilta odottaisi. Hänen opetusmetodinsa ovat kovin korkealentoisia, eikä harjoitustyöohjeita välttämättä omaksu aivan saman tien. Mutta samalla kun tuntuu, että missään ei ole mitään järkeä, ja aloittaa harjoituksien tekemisen täysin nollapohjalta, tajuaa yhtäkkiä niissä piilevän jujun. Silloin ei voi kuin todeta Gennaron olevan oikealla tavalla vaativa opettaja. Hän ottaa myös aktiivisesti kantaa politiikan ja yhteiskunnan epäkohtiin. Noin kuukausi sitten han käytti hyvän osan eräästä luennosta selittääkseen yliopistolakiuudistuksesta ja rahoituksen leikkaamisesta seuraavia ongelmia kaikille tasa-arvoisen koulutuksen säilyttämisessä. Ainakin muutaman kerran kuussa hän kirjoittaa kannanottoja niin yliopistomme sisäisiin asioihin kuin laajemmin yhteiskuntaa koskeviin juttuihin.

Erään kerran Gennaro vei meidät luennolle ulos, vaikka mittari oli vain muutaman asteen plussan puolella. Arkkitehtuurin osastolla on suuri ulkoaula, johon keltään sen enempää kysymättä valettiin 30 senttiä betonia lattiaan, jotta se voitaisiin jatkossa lämmittää. Tämä oli professorimme mielestä huutava vääryys, joten hän vei meidät työmaan vierelle ja poran äänen ja muun kilkatuksen yli sitten luennoi restauroinnin ja pysyvien muutostöiden ristiriitaisuudesta. Siinä me sitten hytisimme ja kuuntelimme. Niin, 30 senttiä täyttä betonia on kieltämättä hieman hankala purkaa hellävaraisesti myöhempinä vuosina, joten huoli oli ehkä aiheellinen.

Samalla kun Gennaro on hieman jopa pelottava hahmo, on hänellä loistava tilannetaju ja huumoria riittää. Hän ei epäröi käyttää kirosanoja tai vastaavasti nauraa ääneen oppilaiden edessä. Ensi viikon luentoja ei ole, sillä on Lombardian maakunnan suojelijan muistopäivä, mutta sen sijaan Gennaro ehdotti, että järjestäisimme yhdessä juhlat. Monesti kurssillamme käy myös vierailevia luennoitsijoita; esimerkiksi taiteilijoita Italiasta tai ulkomailta, taidekriitikoita, arkkitehteja tai suunnittelijoita.

Selvästi professorimme on tyyppi, joka vähät välittää, mitä muut hänestä ajattelevat. Sitä kunnioitan suuresti, samoin kuin hänen jollain tavalla jopa lapsellistakin uhmaansa yliopiston ja yhteiskunnan johtoporrasta vastaan. Jos jokainen meistä asettuisi barrikadeille professorimme tapaisella asenteella, olisi yksilön teoilla taas merkitystä.
Gennaron kurssilla ei ole kahta samanlaista luentokertaa, joten maanantait ovat jänniä koulupäiviä.



...Kirjoitin muuten juuri blogitekstin professoristani. Mikähän...