Maanantaipäivien spektaakkeli

Hän haroo mustaa tukkaansa, joka on huolimattomasti ponnarilla. Samat irtonaiset hiussuortuvat putoavat täysin samoille paikoille uudestaan vain, jotta hän voi pian taas haroa niitä pois silmiltään. Tarkkaavainen ja läpitunkeva katse haravoi luentosalin oppilasrivejä. "Voisiko joku kertoa, miksi sain taas vain muutaman palautetun työn? Eivätkö ohjeet olleet selvät? Voisiko joku teistä kerrata ne sekä italiaksi että englanniksi, kiitos." Professori jatkaa oppilaiden tarkkailua hiljaa, kunnes joku uskaltautuu kertomaan ohjeet italiaksi. Sitten myös joku erasmus-opiskelijoista kertaa ohjeet englanniksi. "Niin.", professori jatkaa. "Ja silti sain vain muutaman palautuksen." "Questo è drammatico!" hän jylähtää niin, että vieressäni nuokkuva poikakin ymmärtää nostaa päätään. "Noh, ensi kerralla kaikki palauttavat sitten työnsä."

Sisustussuunittelun professorimme on todellinen personalità. Muut professorit ovat enemmän tai vähemmän perinteisiä, tavanomaisen jäykkiä auktoriteetteja, mutta Gennaro on jotain muuta. Hän pyrkii jatkuvasti siihen, että oppilaat ajattelisivat omilla aivoillaan. Hän on myös yksi harvoista, jotka todella haluavat, että kyseenalaistaisimme hänen sanomaansa tai kommentoisimme luennoilla. Muut professorit eivät tästä välttämättä paljon välitä. Jopa yksinkertainen "Onko tämä asia selvä: È chiaro per tutti?" seisauttaa tunnin, jos kukaan ei vastaa mitään. Vasta kun oppilaat kuuliaisena vastaavat kuorossa "Sì", jatkaa hän luentoa.

Ensimmäisillä luentokerroilla Gennaro tapasi ärsyyntyä suunnattomasti, kun viereisestä, liian täynnä olevasta luentosalista hiippaili opiskelijoita hakemaan vapaita tuoleja luokastamme. En ole montaa kertaa kuullut opettajan huutavan, mutta kun luokkamme ovi raottui ja joku yritti tulla hakemaan tuolia, hän karjaisi valtavalla voimalla: "Non si può prendere niente!" , että kyseinen oppilas säikähti ja luikki kiireesti ulos. Ymmärrän kyllä, miksi hän menetteli näin, sillä minuakin alkoi häiritä jatkuva oven kolahtelu ja tuolien siirtely. Gennaron reaktio oli vain ehkä hiukan.. no, liioiteltu.

Gennaro on erilainen. Hänen pukeutumisensa (yleensä nahkatakki (jonka alla pikkutakki tai jopa farkkutakki!), kaulahuivi ja hieman huonosti istuvat housut) ja epäsiisti kampauksensa ovat kaikkea muuta kuin mitä sisustussuunnittelun professorilta odottaisi. Hänen opetusmetodinsa ovat kovin korkealentoisia, eikä harjoitustyöohjeita välttämättä omaksu aivan saman tien. Mutta samalla kun tuntuu, että missään ei ole mitään järkeä, ja aloittaa harjoituksien tekemisen täysin nollapohjalta, tajuaa yhtäkkiä niissä piilevän jujun. Silloin ei voi kuin todeta Gennaron olevan oikealla tavalla vaativa opettaja. Hän ottaa myös aktiivisesti kantaa politiikan ja yhteiskunnan epäkohtiin. Noin kuukausi sitten han käytti hyvän osan eräästä luennosta selittääkseen yliopistolakiuudistuksesta ja rahoituksen leikkaamisesta seuraavia ongelmia kaikille tasa-arvoisen koulutuksen säilyttämisessä. Ainakin muutaman kerran kuussa hän kirjoittaa kannanottoja niin yliopistomme sisäisiin asioihin kuin laajemmin yhteiskuntaa koskeviin juttuihin.

Erään kerran Gennaro vei meidät luennolle ulos, vaikka mittari oli vain muutaman asteen plussan puolella. Arkkitehtuurin osastolla on suuri ulkoaula, johon keltään sen enempää kysymättä valettiin 30 senttiä betonia lattiaan, jotta se voitaisiin jatkossa lämmittää. Tämä oli professorimme mielestä huutava vääryys, joten hän vei meidät työmaan vierelle ja poran äänen ja muun kilkatuksen yli sitten luennoi restauroinnin ja pysyvien muutostöiden ristiriitaisuudesta. Siinä me sitten hytisimme ja kuuntelimme. Niin, 30 senttiä täyttä betonia on kieltämättä hieman hankala purkaa hellävaraisesti myöhempinä vuosina, joten huoli oli ehkä aiheellinen.

Samalla kun Gennaro on hieman jopa pelottava hahmo, on hänellä loistava tilannetaju ja huumoria riittää. Hän ei epäröi käyttää kirosanoja tai vastaavasti nauraa ääneen oppilaiden edessä. Ensi viikon luentoja ei ole, sillä on Lombardian maakunnan suojelijan muistopäivä, mutta sen sijaan Gennaro ehdotti, että järjestäisimme yhdessä juhlat. Monesti kurssillamme käy myös vierailevia luennoitsijoita; esimerkiksi taiteilijoita Italiasta tai ulkomailta, taidekriitikoita, arkkitehteja tai suunnittelijoita.

Selvästi professorimme on tyyppi, joka vähät välittää, mitä muut hänestä ajattelevat. Sitä kunnioitan suuresti, samoin kuin hänen jollain tavalla jopa lapsellistakin uhmaansa yliopiston ja yhteiskunnan johtoporrasta vastaan. Jos jokainen meistä asettuisi barrikadeille professorimme tapaisella asenteella, olisi yksilön teoilla taas merkitystä.
Gennaron kurssilla ei ole kahta samanlaista luentokertaa, joten maanantait ovat jänniä koulupäiviä.



...Kirjoitin muuten juuri blogitekstin professoristani. Mikähän...