Löysin metsän kaupungista

...ainakin melkein. Mutta puisto oli iso. Myöskään se ei ollut tasainen kuten kaksi muuta isoa puistoa, jotka olen löytänyt. Tässä puistossa oli mäkiä. Ja puita niin tiheässä, että oli melkein jo kotoisa tunne.

Kaipaan metsää. Suomalaista metsää. Niinpä tämä korvike oli tärkeää löytää. Kaupunki tuntuu toisinaan liian täydeltä, kun missään ei edes näe esteettä 20 metriä pidemmälle. Pakokaasuja hengitellessä ja rakennusten seiniä tuijotellessa olin haltioissani saapuessani tämän puiston laitaan.

Lähdin kerrankin lenkille valoisaan aikaan, heti luentojen jälkeen iltapäivällä. Polkaisin pyörällä puistolle ja lähdin juoksentelemaan. Aurinko siivilöityi oksien lomasta ja ilma oli kirpeän raikasta. Liikenteen ääni häipyi lehtien kahinaan kenkieni alla. Kiipeilin mäkiä ylös ja pujottelin niitä alas. Seurasin jokea ja yritin ohittaa virran pyörteissä kieppuvaa lehteä. Hyppelin ja näytin varmaankin aika kummalta. Tunnin verran kiertelin puistoa ja totesin sen tosiaan olevan paras lajissaan Milanossa. Kiitos, Parco Lambro, palaan poluillesi pian!

Aamu

Vilkaisu kelloon. 09.04. Oho, on lähdettävä!
Vielä kulaus vesilasista keittiössä ja hämärää käytävää pitkin ovelle. Raskas ovi tömähtää kiinni perässäni ja lukitsen sen avaimella. Kaksi kierrosta oikealle, klik, klik.
Hissi on taas varattu, joten kipitän portaat alas. Portieerille huikkaan mennessäni tervehdyksen ja astun kadulle. Viileä ilma tuulahtaa vasten kasvojani. Käännyn oikealle ja kävelen jalkakäytävää eteenpäin. Thaimaalaisen ravintolan edessä on jo siivooja tupakalla. Ohitan hänet ja pujahdan ahtaasti parkkeerattujen autojen välistä tielle ja ylitän sen.
Puiston kulmalla on keltainen vaatekeräyslaatikko ja sen vieressä kasa hylättyjä kenkiä. Ne ovat lähes hautautuneet ruskeisiin lehtiin, jota leijailee ilmassa harvakseen. Syksy tulee tännekin, tosin ilman kunnollista ruskaa. Lehdet vain putoavat lähes vihreinä ja muuttuvat maassa pikkuhiljaa ruskeiksi. Vilkaisen puiston aidatulla koira-alueella telmivää kahta koiraa, joista pienempi muistuttaa erehdyttävästi erään ystäväni jack russell-terrieriä.
Kimakka haukunta korvissani saavun puiston toiselle kulmalle ja ylitän tien, tällä kertaa jopa suojatien kohdalta, joten lähestyvä auto jarruttaa ja antaa minulle tietä. Ohitan kaksi pientä hotellia, joista jälkimmäisen edustaa lakaisee vanha mies. Huis-huis, ja roskat siirtyvät jalkakäytävältä pysäköityjen autojen väliin kadulle.
Kulmakahvilasta leijuu herkullinen ja voimakas tuoreen kahvin tuoksu, mutta ei ole aikaa pysähtyä nyt kupilliselle, sillä kello on jo 09.11. Kiirehdän siis askeltani ja saappaideni kopina saa kiivaamman tahdin.
Piip-piip-piip... Tuijotan punaista, paikallaan seisovaa hahmoa ja ihmettelen, kuinka kiireessä aika voikin tuntua näin pitkältä. Viimein hahmo häviää ja alapuolelle ilmestyy vihreä, kävelevä figuuri. Syöksähdän eteenpäin ja ohitan muutaman kärryä vetävän mummon sekä puhelimeen puhuvan, salkkua kantavan miehen. Hänen ympärillään leijuva after-shaven tuoksu jää kutittamaan nenääni - vähempikin riittäisi, ajattelen.
Kukkakaupan kohdalla hidastan hieman askeltani, ja vedän keuhkoni täyteen hyväntuoksuista, kesästä muistuttavaa ilmaa. Seuraavat liikennevalot ovat puolellani ja pääsen kadun yli pysähtymättä. Kadunkulmassa on vanha mies kasaan käpertyneenä. Ryppyinen käsi ojossa hän mutisee jotain, mutta kukaan ei pysähdy. Itsekin astelen vain ohitse - kerjäläisiin on edelleen vaikea suhtautua ja huomaan taas miettiväni, mikä on ollut se viimeinen isku, joka on ajanut tämän vanhuksen kadulle.
Mietteissäni törmään edelläni kulkeneeseen poikaan ja vahingossa pyydän häneltä anteeksi suomeksi. Poika jää vähän hölmistyneenä katsomaan perääni, ja minua naurattaa.
Viimeinen kadunpätkä on kuljettava hitaammin, sillä se on täynnä ihmisiä, eikä ohittamisesta ole hyötyä. Vilkas puheensorina täyttää ilman. Muutama ulkomaalainen kaupustelija yrittää tyrkyttää minulle sateenvarjoa, mutta taivas on kirkas, joten heistä pääsee nopeasti eroon päätään ravistamalla.
Käännyn kadulta vasemmalle pilaririvistön kohdalla, jonka takana on ovi. Siitä kulkee sisään ihmisiä tasaisena virtana ja joku pysähtyy pitämään ovea auki minullekin. Kiitän ja astun sisään, käännyn vasemmalle ja nousen portaita toiseen kerrokseen. Kelloa en jaksa enää katsoa, sillä tiedän sittenkin olevani varsin ajoissa verrattuna italialaisiin. Avaan luentosalin oven ja suljen sen hiljaa, mutta huomaan samalla, että professorikaan ei ole vielä saapunut. Niinpä tietenkin, ajattelen ja etsin itselleni vapaan paikan.
Kynä ja vihko, sanakirja.. kaikki tarvittava on pulpetilla ja olen taas valmiina hurjiin muistiinpanosuorituksiin kurssilla Storia dell' architettura contemporanea - italiaksi tietenkin.

"Lomaviikko"

Heti iskän lähdettyä (no oli siinä pari tuntia välissä) tuli vierailulle ystäväni Markus. Taas matkasin lentokenttäbussipysäkille, ja tälläkin kertaa olin vähällä myöhästyä, tosin syy oli uno sciopero del trasporto pubblico. Julkisen liikenteen lakko iski jälleen eivätkä metrot kulkeneet.

Vaikka kävin luennoillakin, otimme Makun kanssa viikolle loma-asenteen. Lähes jatkuvasta sateesta huolimatta pääsimme istumaan jopa terassille. Kaupunki tuli suurilta osin kierrettyä tietysti kauppoja, kahviloita ja baareja myöten.

Kaksi päivää käytimme retkeilyyn, kohteina Bergamo ja Genova.
Sateisesta säästä huolimatta otimme torstai-iltapäivänä junan kohti Bergamoa. Tunnin mittainen matka sujui nopeasti eivätkä paikallisjunien hinnatkaan päätä huimaa (menopaluu 16 euroa). Pieneksi luulemamme Bergamo paljastui yli sadantuhannen asukkaan kaupungiksi. Bergamo jakautuu kahteen osaan: Bergamo bassa on laakson pohjalla ja Bergamo alta kukkulan laella. Bergamo alta eli "Ylä-Bergamo" on vanha osa kaupungista ja sen otimmekin suunnaksi heti virkistävän piadina-leipäsen ja kahvin jälkeen.
Sateesta välittämättä päätimme kävellä kukkulalle. Kiemurtelevaa tietä pitkin oli leppoisaa nousta, kun välillä saattoi pysähtyä nojailemaan vanhaan muuriin, haistella sateen raikastamaa ilmaa ja katsella alapuolella levittäytyvää talomattoa. Sade, usva ja alkuillan hämärä tekivät näkymistä vielä tavallista kauniimpia ja päätimmekin jälkeen päin maisemapostikortteja katsellessamme, että yksi kortti pitäisi ehdottomasti teettää myös sateisesta Bergamosta.
Saavuimme vanhaan kaupunkiin, joka kapeine katuineen ja mukulakiveyksineen muistutti epäillyttävästi Sienaa. Vain yksi asia kaduilta puuttui: turistit. Koko kaupunki oli muutamaa sateenvarjo tanassa kulkevaa paikallista lukuunottamatta autio. Kiertelimme katuja ja pistäydyimme Duomossa, joka nousee upeudessaan kärkisijoille tähänastisten kirkkovisiittien sarjassa. Kultaukset ja värikkäät freskot peittivät pienehkön kirkon seinät lattiasta kattoon. Tyytyväisinä joimme vielä lasilliset viiniä jossakin kuppilassa, jossa paikallisten ukkojen jalkapalloväittelyn yli ei meinannut omaa ääntään kuulla.

Perjantaina lähdimme Genovaan. Junalla matka meni taas mukavasti, tällä kertaa myös maisemia kelpasi ihailla. Hyvin kumpuileva maasto ja laaksot sekä pienet kyläntapaiset vilahtelivat vuorotellen junan ikkunoiden ohi. Asemalla meitä vastassa oli kielikurssituttuni Tiina. Kävimme kolmestaan katsomassa kaupunkia viereiseltä kukkulalta, jonne nousimme hissillä. Vain kömpelö tausta-muzak puuttui, muuten olisimme voineet olla vaikka tavaratalossa. Näkymät kukkulalta olivat sitä vastoin upeat! Tavarasataman kontit ja meren ulappa olivat sisämaakaupungissa syksyn viettäneelle huojentava näky. Eräs ääni oli myös ylitse muiden: lokkien kirkuna. Voittaa kaupunkipulujen käheän kujerruksen 100-0.
Kaupungissa jo kerran käyneenä yllätyin, miten erilaisen luonteen paikkaan luo pelkkä kuulas sää. Viimekertainen hämärä ja märkyys eivät paljon armoa antaneet, mutta nyt raikkaan tuulinen, vaikkakin pilvinen ja viileä sää sai minut pitämään Genovasta ja varsinkin satama-alueesta kovasti. Hymyn huulille nostatti myös rivi kalakojuja venelaiturien tuntumassa, joista kalastajat myivät saalistaan sätkivän tuoreena.

Lauantaiksi oli ohjelmassa Fleet Foxes -bändin keikka. Keikkapaikka ei ollut minullekaan entuudestaan tuttu, joten lähdimme liikkeelle kartan kanssa. Paikka oli syrjemmässä kuin kuvittelimme, eivätkä ympäröivät rakennukset antaneet pienintäkään vinkkiä minkäänlaisesta klubintapaisesta. Hylätyt ratapihat ja teollisuushallit ja hieman surkeat asuinkorttelit ohitettuamme saavuimme kuitenkin oikeaan osoitteeseen. Klubi oli viihtyisä ja sopivan kokoinen ja keikka mahtava! Yleisön kirjavuutta kummastelimme - paikalla oli kaikenikäisiä faneja, joista vanhimmat olivat hyvinkin keski-iän ylittäneitä. Se ei menoa haitannut, vaan tunnelma oli täydellä klubilla mitä parhain.

Sunnuntaina oli jälleen aika matkata jalkapallo-otteluun. Tällä kertaa vastakkain olivat AC Milan ja Chievo. AC Milanin kannattajilla oli meininki kohdallaan aina koko katsomon peittävistä banderolleista ilotulitteisiin saakka. Muuten ottelu ei ollut ihan yhtä jännittävää katsottavaa kuin viikontakainen Interin matsi. Viihdyimme silti ja jatkoimme pelin jälkeen vielä pubiin - katsomaan lisää jalkapalloa, kun Rooman joukkueiden paikalliskamppailu pelattiin vielä samana iltana. Siinäpä sitä calcioa sitten jo olikin tarpeeksi yhdelle päivälle.

Lomailuasenteella vietetty viikko oli onnistunut. Oli mukavaa heittäytyä turistiksi muissa kaupungeissa ja toisaalta toimia parhaansa mukaan oppaana jo hieman tutuksi käyneessä Milanossa.

Edelliseen liittyen hieman fiilispalaa kaupungistani: Minulta kysytään jatkuvasti, miksi ihmeessä olen valinnut niinkin ruman ja valtavan kaupungin kuin Milano vaihtokohteekseni. Itse asiassa minulle juuri nuo monien negatiivisina pitämät seikat ovat "se juttu" Milanossa. Rumuus ja valtavuus antavat kaupungille särmää ja tekevät siitä todellisemman kuin pittoreskit, historialliset kaupungit. Niihin on mukava pistäytyä lomailumielessä, mutta Milano on elämistä varten.

Iskän kaa matsissa

Perjantai-iltana, saatettuani ystäväni Miikan tovereineen junaan olin isääni vastassa jo tutuksi käyneellä Stazione Centralen lentokenttäbussipysäkillä. Hienosti muistin saapumisajan tunnilla pieleen, mutta ehdin juuri paikalle kun bussi kaarsi asemalle.
Koska oli myöhä, emme lähteneet lähitrattoriaa kauemmas syömään, mutta siellä jo kaksi kertaa käyneenä tiesin ruuan olevan hyvää. Lista oli vaihtunut, samoin tarjoilija. Yllätykseksemme ruuat tuotuaan hän sanoi selvällä suomen kielellä "Olkaa hyvä!" Kävi ilmi, että tarjoilijapoika oli monta vuotta sitten tapaillut suomalaista tyttöä ja oli tietysti tunnistanut kielen.

Lauantai meni keskustan nähtävyyksiä kierrellessä. Kävimme tietenkin Duomossa ja kävelimme suurimmat kauppakadut läpi. Erityisesti eräs kitarakauppa oli iskän mieleen..

Sunnuntaina oli (taas) jalkapallon vuoro. Inter-Udinese -matsiin olin hankkinut liput jo edeltävällä viikolla. Kysyin tuolloin kämppikseltäni Ninolta, mistä lippuja ostetaan, mutta hän totesi ykskantaan olevansa Ac Milan-fani, joten luonnollisestikaan ei voinut tietää, mistä kilpailevan joukkueen liput ostetaan. Eipä tietenkään. Vierailulla ollut Francescon veli sen sijaan paljastui Inter-faniksi ja katsoi minua hiukan kummeksuen, kun en tiennyt, että liput ostetaan tietysti - pankista. Tietysti, kuinkas muutenkaan. Pankkiin siis. Vettä satoi vaakasuoraan ja sateenvarjo kääntyi jatkuvasti nurin niskoin, joten oli hyvä, että etsimälläni pankilla on konttori viereisellä Piazzalla.

Peliin lähdimme hyvissä ajoin, mutta täpötäysi metro, bussi stadionille ja asiaankuuluvien Inter-kaulaliinojen hankkiminen veivät aikaa sen verran, että saavuimme paikalle juuri sopivasti muutamia minuutteja ennen pelin alkua.
San Siro on iso. Ja tehty betonista. Massiiviset porrastornit stadionin kulmissa antoivat raskaan, mutta jylhän vaikutelman. Aurinko paistoi sopivasti jonkin kulman takaa ja häikäisi - se tuntui sopivan tilanteeseen, sillä aivan kuin valtavaa stadionia ei olisi voinutkaan tarkastella läheltä - kokonaiskuvan saa ainoastaan välimatkan päästä siristetyin silmin.
Löysimme oikean sisäänkäynnin ja kipusimme portaita aina stadionin keskimmäisen sektorin ylimmille riveille. Tähän asti olin pääasiassa ollut selkä kentälle päin - kun käännyin ja istuin paikalleni, en voinut muuta kuin ihailla 80 000 -paikkaisen stadionin valtavuutta. San Siron katsomo on jyrkkä eikä juoksurata kierrä kenttää, joten ylemmiltäkin riveiltä näkee erinomaisesti. Kun pelaajat saapuivat kentälle, oli melu katsomossa huumaava. Tältä siis kuulostaa oikeasti se yleisön laulu-vihellys-huuto-humina, jonka on nähnyt vain telkkarissa! Itse peli päättyi lukemiin 1-0 kotikoukkueelle. Forza Inter!

Maanantaiaamuna saatoin iskän takaisin bussille ja lähdin itse luennoille. Mukava vierailu, kaikin puolin. Futismatsi oli kuitenkin parasta - isäni sanoin: "Ehkä" se kannatti nähdä.

Jalkapalloa Firenzessä

Noh. Nyt on fanitettu italialaisten kansallisurheilua, jalkapalloa oikein urakalla. Koko syksy on pitänyt mennä katsomaan matsia, la partitaa, ja vihdoin kun se on mahdollista, teen sen kolmesti kahden viikon aikana. Muista matseista kerron myöhemmin, sillä paljon on muutenkin ehtinyt tapahtua, eikä blogiakaan ole päivitetty moneen aikaan. Täytynee siis palastella tekstiä hieman ja aloittaa vaikka matkastani Firenzeen.

Viime viikon puolivälissä pakkasin siis kassini ja lähdin bussilla kohti Firenzeä. Sienan kielikurssilta kaksi poikaa, ranskalainen Morgan ja itävaltalainen Johannes opiskelevat kaupungissa, joten kun Fiorentina pelasi Bayern-Monacoa vastaan kotikentällään, järjestimme tapaamisen vanhalla jengillä. Kaikki eivät paikalle kyenneet keskellä viikkoa saapumaan, mutta koossa oli kuitenkin viisi henkilöä: Morgan, Johannes, Kerstin, Florian ja minä. Peli alkoi vasta illalla, mutta lähdin jo aamulla matkaan. Halpabussiyhtiö nimeltä Sena liikennöi myös Milano-Firenze -väliä, joten Siena-Milano -väliä jo matkanneena tiesin voivani luottaa sekä hintaan että täsmällisyyteen. Hieman arvelutti bussilipussa mainittu Certosa-teksti heti Firenze-sanan perässä, mutta en pohtinut sitä sen enempää vaan hyppäsin bussiin. Kävi ilmi, että bussi ei aja Firenzeen, vaan jätti minut tienposkeen 7 kilometrin päähän kaupungista. Hymy meinasi hyytyä, mutta aurinko paistoi, joten lähdin talsimaan näkemäni Hotel 1 km -kyltin suuntaan ajatuksena ottaa sieltä vähintään taksi, jos muuta mahdollisuutta ei ilmenisi. Matkan varrelle osui kuitenkin bussipysäkki ja varttitunnin odoteltuani saapui Firenzen paikallisbussi, jolla pääsinkin kaupunkiin.

Kaupungin tutkiminen ilman karttaa osoittautui hyväksi valinnaksi. Osuin vahingossa kaikille tärkeimmille nähtävyyksille, kun vaeltelin katuja täysin sattumanvaraisesti. Pidin Firenzen tunnelmasta, ja Ponte vecchion näkymistä oli hieno nauttia juuri niin pitkään kuin huvitti, vaikka maisemien lisäksi oli hauska seurata myös sitä tasaista ihmisvirtaa, joka kävi räpsäisemässä valokuvan sillalta ja jatkoi sitten matkaansa.
Jalkapallon aika oli sitten illalla. Erinäisten kommunikaatiokatkosten ja yhden venähtäneen pizzeriareissun tuloksena saavuimme otteluun lähes 20 minuuttia myöhässä. Fiorentina oli ehtinyt tuona aikana jo tehdä ainoan maalinsa.. kuulimme sen porttien ulkopuolelle, mutta ainoaksi näkemäksemme maaliksi jäi Bayern-Monacon tasoitus. Tasalukemiin peli siis päättyi, joten railakkaita voittojuhlia emme pitäneet.

Lähdin jo torstaina takaisin kohti Milanoa, sillä olin luvannut ystävälleni yösijan ja lisäksi isäni saapui seuraavana päivänä vierailulle.

Vanhoja tuttuja oli hauska nähdä. Tällä kertaa puhuimme italiaa koko ajan, kun vielä Sienassa yhteinen kieli oli englanti. Kehitystä! Kaupunkikin jätti mukavan maun. Palaan Firenzeen vielä, arkkitehtiopiskelijanhan on nähtävä vielä ainakin museo Uffizi.

Märkä kaupunki ja kaksi vierasta

Kulunut viikko hujahti nopeasti Annin ja hänen saksalaisen ystävänsä Carmenin kanssa. Koko aikaa en ehtinyt olla kaupunkioppaana, kun oli käytävä luennoilla ja tehtävä jopa läksyjä, mutta kaksi vierastani onneksi pärjäsivät osan ajasta ihan keskenäänkin. Sää ei suosinut tällä kertaa seuruettamme, sillä maanantaista perjantaihin satoi lähes jatkuvasti. Lämpötila pysytteli kuitenkin suhteellisen mukavissa lukemissa, joten kosteudesta huolimatta ulkona tarkeni istua jopa katetulla terassilla.
Maanantai-iltana kävimme syömässä ravintolassa, jossa olin ollut äitini ja tämän milanolaisen tuttavan Brunan kanssa. Ruoka oli paikassa oivallista, joten mainitsin meitä palvelleelle tarjoilijalle tulevani varmasti uudestaan. En uskonut, että tarjoilija muistaisi minua, mutta kun astuimme sisään Annin ja Carmenin kanssa, samainen tarjoilija tunnisti minut heti. Niinpä saimme loistavan ruuan lisäksi alennusta laskusta ja autokyydin kotiin.

Aperitivopaikat tulivat tietenkin tutuiksi viikon aikana, mutta keskiviikkona laitoimme ruokaa kotona. Kämppikseni Alessio liittyi seuraan ja kokkailu sujui rattoisasti. Meinasin kuitenkin tukehtua spagettiin, kun Anni aloitti ruokapöytäkeskustelun kysymällä: "So, Alessio, do you have mafia in Italy?" Melkoinen jäänmurtaja. Aihe ei kuitenkaan Alessiota hetkauttanut, vaan hän kertoi auliisti Italian korruptoituneesta systeemistä välillä englanniksi ja välillä italiaksi minun tulkatessa parhaani mukaan.

Yhteiskunnasta puheen ollen: torstaina en mennyt luennoille, sillä paikalliset opiskelijat olivat lakossa. Italiassa ollaan nuijimassa läpi uutta lakia, joka leikkaa koulutuksen rahoituksesta suuren osan. Yksityiskohdista en ole selvillä, mutta pääpiirteissään kaikki yliopistot muuttuvat jatkossa maksullisiksi samalla kun neljännes opettajien viroista katoaa.

Perjantaina kävimme Carmenin autolla Genovassa. Oppaanamme toimi virolainen Tiina, jonka tapasin Sienassa kielikurssilla. Kaupunki oli sievä, ja meri-ilman haisteleminen sekä ulapan ihastelu pitkästä aikaa oli jotenkin rauhoittavaa. Sataman merirosvolaiva, vanhan kaupungin kujat ja Piazza Ferrarin suunnaton suihkulähde jäivät nähtävyyksistä mieleen, mutta mainitsemisen arvoista on myös suklaakakku, jota eräs pienen kahvilan omistaja tarjosi sateen kastelemille matkalaisille ilmaiseksi.

Ajoimme illalla takaisin Milanoon ja kävimme kotibileissä. Juhlat olivat Halloween-naamiaiset, mutta pukuja emme kerenneet mistään etsiä. Juhlat järjestettiin opiskelijatalossa kolmessa eri asunnossa kolmessa kerroksessa, joten 50-60 ihmistä mahtui sopivasti remuamaan portaita ylös ja alas. Suomessa poliisi olisi varmasti vieraillut paikalla useaankin otteeseen, mutta täällä kukaan naapurustosta ei tullut valittamaan melusta. Outoa.

Seuraava viikko kuluu luultavasti taas enimmäkseen italiaa puhuen. Kuitenkin jo viikonloppuna saapuu seuraava kyläilijä Suomesta, kun isäni tulee käymään. Huippua!