La Carnevale

Vaikka olin aluksi vannonut pysyväni viikonlopun Milanossa portfoliota viimeistellen, kävi Venezian karnevaalin kutsu lauantaina liian voimakkaaksi ja päätin lähteä päiväksi juhlahumuun.

Karnevaali on katolisen kirkon paastonaikaa edeltävä juhla, jonka olennaisena osana ovat tietysti erilaiset naamiot ja puvut. Venezian karnevaali on yksi maailman kuuluisimmista ja kestää yli viikon. Itse valitsin päiväretkelleni karnevaalin viimeisen lauantain, joka ilmeisesti on juhlan tärkein päivä. Joku muukin oli päättänyt lähteä Veneziaan samana päivänä, samalla junalla, sillä vain hyvällä tuurilla ja nopeilla liikkeillä sain itselleni istumapaikan aivan täyteentungetussa junassa. Reilun kolmen tunnin matka kuumassa, tunkkaisessa vaunussa aamutuimaan, neljän tunnin yöunien jälkeen seisten oli jo ajatuksenakin pyörryttävä. Huvittuneena seurasin paikaltani japanilaisturistien kameroiden räpsynää. Ohikiitävät maisemat mahtoivat olla eksoottisia, sitä vauhtia seurueen digikameroiden muistikortit täyttyivät Veneziaa lähestyttäessä.

Heti rautatieasemalta ulos astuessani värit, äänet, tungos ja niiden sekamelska ympäröivät minut ja ei auttanut muu kuin alkaa lipua päättymättömän ihmisvirran mukana Canale Granden yli syvemmälle kaupunkiin. En halunnut heti suunnistaa Piazza San Marcolle, jonne valtava ihmisvirta oli vyörymässä, vaan onnistuin onneksi irtautumaan massasta ja kiertelin kaupungin pohjoisosaa nauttien hiljaisten kujien, kapeiden kanavien ja tyhjien aukioiden uneliaasta lauantaiaamun tunnelmasta. Löydettyäni sympaattisen kahvilan ja saatuani cappuccinon ja briossin kitaani olin valmis suuntaamaan pääjuhlapaikoille.

Lähempänä San Marcon aukiota ihmispaljous tukki kadut eikä omaan tahtiin eteneminen tullut kuuloonkaan. Naamioitunut juhlakansa eteni karjalauman tavoin pitkin kujia ja pysähteli tämän tästä, kun kanavia ylittävät sillat muodostivat taas uuden pullonkaulan. Tungeksinnassa oli kuitenkin omaa tunnelmaansa ja kävelyreitistä muodostui oma kokemuksensa. Ennen en ole vajaan kahden kilometrin matkaan käyttänyt yli kahta tuntia..

Piazza San Marco oli aivan täynnä ihmisiä - niin täynnä, että liikkuminen oli lähes mahdotonta. Aukiolla pukujen ja naamioiden loisto hämmästytti! Kesti hetken ymmärtää, että hienoimpiin pukuihin pukeutuneet juhlijat todellakin vain kävelivät aukiota ympäri pysähdellen tämän tästä valokuvattavaksi. Aurinkoinen sää toi mukavan lisän juhlatunnelmaan ja aika kului aukiota ja ympäröiviä katuja kierrellen. Myös pukujen kirjo oli laaja: Näin perinteisiä naamioita upeine koristeltuine viittoineen, mutta myös pelottavia, hirviömäisiä maskeja, eläimiä, nukkeja, satuhahmoja, klovneja..

Majoituksen löytäminen Venetsiasta olisi ollut mahdotonta, joten palasin Milanoon iltajunalla. Asemalla törmäsin Sienan kielikurssituttuun Kerstiniin ja harmittelimme yhdessä ettei kumpikaan ollut tajunnut ottaa yhteyttä ennen karnevaalia. Pikainenkin tapaaminen oli kuitenkin hauska yhteensattuma, sillä olimme yrittäneet sopia isomman porukan tapaamista Sienaan samalle viikonlopulle siinä kuitenkaan onnistumatta.

Paluumatkalla päätin, että menen Venetsian karnevaaleille vielä joku kerta uudelleen, kunnolla naamiaisasuun pukeutuneena ja isommalla porukalla muutamaksi kokonaiseksi päiväksi.

Näyttely

Sisustussuunnittelun kurssi Gennaron vetämänä on tuottanut kaikenlaisia projekteja pitkin lukukautta. Eräs viimeisimmistä oli valokuvanäyttely Milanossa, jonka osana oli 30 opiskelijoiden valikoitua työtä.

Näyttelyn nimi on I templi incompiuti di Hitler (Hitlerin keskeneräiset temppelit) ja aiheena ovat toisen maailmansodan aikaiset ilmatorjuntabunkkerit Wienissä, niiden historia ja nykyinen käyttö sekä tulevaisuus. Meillä oppilailla oli tehtävänä tuottaa käsiteltyjä valokuvia, jotka kuvaisivat bunkkereita epätavallisessa, innovatiivisessa käytössä.

Oma työni oli noiden 30 valitun joukossa, joten mielenkiinnosta osallistuin myös näyttelyn avajaisiin. Kuvat oli ripustettu näyttelyssä yhdelle seinälle. Pieniä ne tietysti olivat, mutta oli hauska nähdä oma työ gallerian seinällä ja seurata sivusta, kun ihmiset tarkkailivat kuvia. Työt saivat paljon kiinnostusta osakseen ja monta mainintaa pidetyissä puheenvuoroissa.

Näyttelykierroksen, kuohuviinilasillisen ja professorimme kanssa käydyn juttutuokion jälkeen lähdin hyvillä mielin kotiin. Näyttelyn julisteen ripustin seinälleni.

Arvelen, että monikaan teistä ei taida ehtiä Milanoon kyseiseen näyttelyyn, joten liitän esillä olevan kuvan myös tänne. Kuva on erään bunkkerin katolta. Ajattelin, että luisteleminen voisi olla kivaa, kun alla levittyy koko Wien ja maisemia voisi tarkkailla kiitäessään rataa ympäri.

Niin. Ja sain tänään tietää, että huomisen uusintatentin läpäiseminen ei olekaan välttämätöntä. Aion kuitenkin yrittää, nyt tosin stressaamatta niin lopputuloksesta.

No niitä tenttejä sitten.

Kolme tehtynä, kaksi vielä edessä. Tenttikausi alkoi tosiaan saman tien kun kerkesin Alpeilta takaisin Milanoon. Kaiken kaikkiaan opiskelujeni loppurutistus pitää sisällään esitelmän, tutkielman, suullisen tentin, kirjallisen tentin ja portfolion. Näistä esitelmä, tutkielma ja suullinen tentti on suoritettu kunnialla läpi.

Esitelmätilaisuudessa oli kummaa seurata muiden esityksiä. Ilmeisesti suosikkiprofessorini Gennaron korkealentoinen tehtävänanto ei ollut uponnut ihan pohjaan saakka kaikkien kohdalla. Puheenvuorojen kirjo oli laaja, mutta hyvin monessa tapauksessa Gennaron kommentit tylyn samanlaisia. Päänpudistusten saattelemana hän kummasteli, kuinka aihe oli taas kerran ohitettu täysin. Jotkut joutuivat jopa kirjoittamaan lisäesseen täyttämään köyhän esitelmän jättämää aukkoa. Joko minulla kävi tuuri ja olin ymmärtänyt tehtävänannon tai kohdalleni oli sattunut helpompi pohjateksti, mutta olin mukana siinä kourallisessa opiskelijoita, joille kommentit olivat edes vähemmän negatiivisia, eikä lisätehtäviä sadellut. Hyvä näin.

Suullinen tentti oli täysin uusi kokemus. Aiheena oli modernin arkkitehtuurin historia ja kieli tietysti italia. Lomalta palattuani stressasin eniten juuri tätä tenttiä, sillä luentodioja oli varmaan lähemmäs 400 ja luentomuistiinpanoja jopa minun kielitaidollani kymmeniä sivuja. Niin, 300 vuotta rakentamista tyylisuuntineen, arkkitehteineen ja kuuluisine rakennuksineen oli hallittava. Samana päivänä palautukseen oli saatava tutkielma Eliel Saarisesta. Muutamaan päivään en paljoa hievahtanut tietokoneen edestä, mutta tutkielma valmistui ja luentodiat ja muistiinpanot tuli koluttua läpi. Olin hiukan jännittynyt tenttitilanteessa, mutta "juttutuokio" sujuikin hyvin epämuodollisesti ja rennosti. Tavoitteekseni olin asettanut läpipääsyn lyhyen valmistautumisajan vuoksi, joten kun arvosanani olikin keskiluokkaa, olin kovin tyytyväinen.

Valaistustekniikan tentti oli tänään. En oikein tiennyt, mitä odottaa ja kuinka valmistautua, sillä käsitykseni mukaan luvassa olisi sekä esseetyyppisiä tehtäviä että laskutehtäviä. Käytännössä kuitenkin kaikki tehtävät olivat fysiikan laskuja. Tentissä opin lisäksi sen, että kaikki tarvittavat kaavat on todellakin osattava ulkoa, mistään kaavakokoelmista ei ollut tietoakaan. Jokainen tehtävänanto oli myös luettava useita kertoja läpi, ennen kuin ymmärsi, mitä edes kysyttiin. Sen verran heikosti tunsin loppujen lopuksi osaavani, että tämän tentin aion uusia ensi viikolla. Nyt tiedän, mitä odottaa ja osaan toivottavasti valmistautua sen mukaisesti.

Milanoon on saapumassa jo kevät. Mustarastaat laulavat ja aurinkoisina päivinä lämpötila ylittää jo 10 astetta. Toissapäivänä usakaltauduin parvekkeelle aamiaiselle. Se kannatti, sillä auringonpaisteessa meinasi tulla kuuma! Noinkohan joudun ostamaan vielä kevättakin ennen paluutani...

Hiihtelyä.

Olin lomalla!

Viikko sitten perjantaina lensin Milanosta Budapestiin. Perinteistä alppihiitomatkaamme alettiin suunnitella jo syksyllä ja paikaksi valikoitui tällä kertaa Itävallan Gastein. Porukka vaihtelee vuosittain  hieman, mutta muutamat ydinhahmot pysyvät samoina, joten reissu järjestyy joka vuosi yhtä jouhevasti.

Laskureissuporukkamme kokoontumispaikaksi muodostui tosiaan Budapest, sillä suurin osa porukasta asuu kaupungissa ja loput onnistuivat varaamaan sinne halvat lennot. Ajomatka Itävaltaan kestää vain noin kuusi tuntia, joten ratkaisu tuntui mielekkäältä.

Lauantaina iltapäivällä saavuimme perille. Huoneistohotellimme sijaitsi aivan rinteiden kupeessa, joten aamulla riitti kun astui ovesta ulos ja napsautti sukset jalkaan. Ei hiihtobusseissa istumista, jee!

Gastein keskuksena tarjosi tarpeeksi haastetta rinteineen, ja sopiva laskuporukkakin muodostui pian. Joukkiossamme oli tällä kertaa hyvin eritasoisia hiihtäjiä, joten oli luonnollista jakautua pienempiin ryhmiin.

Laskemisesta sai pitkästä aikaa oikein kunnolla irti, kun yhden päivän ja yön aikana satoi uutta lunta lähemmäs puoli metriä. Niin syvässä puuterilumessa en ole päässyt ennen laskemaan, joten fiilisteltävää riitti. Muutamana päivänä laskua tosin haittasi huono näkyvyys, kun pilvet olivat lumisateen takia kovin alhaalla.

Iltaisin laitoimme vuorotellen tiimeissä ruokaa koko porukalle. Tämäkin on jo muodostunut perinteeksi ja toimii erinomaisesti, koska monikansallinen osallistujajoukko takaa sen, että ruokalista on monipuolinen ja täynnä uusia makuja. Tällä kertaa tosin sattui pieni harmillinen vahinko erään lihapadan kanssa. Ilmeisesti ruokalajia varten oli tuotu osa aineksista Budapestista saakka, ja ehkä huolimattoman käsittelyn tai riittämättömän keittoajan tuloksena 13 reissaajaa paristakymmenestä sai ruokamyrkytyksen, minä mukaan lukien. Seuraava laskupäivä otettiin sitten hieman kevyemmin, kun kunto ei ollut tavallisen veroinen. Heikotus meni kuitenkin nopeasti ohi, ja seuraavana iltana jutulle jo naurettiin vedet silmissä.

Viikko kului liiankin nopeasti, ja lauantaiaamuna lähdimme kohti Budapestia. Lentoni lähti vasta sunnuntaina niinkuin mukanaolleiden suomalaistenkin, joten illalla oli vielä juhlien aika. Sunnuntaina käväisimme vielä turkkilaisessa kylpylässä, johon vesi tulee kuumista lähteistä. Jännä paikka, varsinkin kun kylpylä on kaiken lisäksi 500 vuotta vanha.

Väsyneenä saavuin illalla takaisin Milanoon.

Reissu oli loistava kaikin puolin, ja innolla odotan jo saman porukan ensi vuoden matkaa.

Niin, lopuksi vielä: Keittiössämme oli paluupäivänäni syttynyt pienoinen tulipalo. Liian suurella kaasuliekillä oli lämmitetty liian pientä kattilaa, joka kuumeni sisältöineen liikaa ja ilmeisesti kattilassa ollut öljy oli syttynyt palamaan. Kämppikseni Alessio oli saanut käteensä vakavahkoja palovammoja ja puolet keittiöstä oli aivan mustana. Nyt seinät on kuitenkin jo maalattu ja Alession käsikin paranee entisen veroiseksi.

Onneksi ei käynyt pahemmin.