Parempi olo

Alkuviikko meni huonoissa tunnelmissa, kun kuulin suru-uutisen Suomesta. Alakulo sai normaalit päiväaskareet tuntumaan yhdentekeviltä ja turhilta. Ensimmäistä kertaa oli ikävä kotiin - kaikki Italiassa ärsytti. Ihmisten tapa puhua ja elehtiä, ruokakaupan tungos ja kalatiskin limaiset mustekalat, liikenteen kaaos, melu, kämppisten italialta kuulostava englanti ja jopa auringonpaiste ottivat päähän. Ehkä surun kautta kanavoituivat myös kulttuurishokin oireet. Maanantai-iltapäivän pysyttelin omissa oloissani huoneessani musiikkia kuunnellen.
Tiistaiaamuna minulle tarjoutui yllättäen tilaisuus lähteä Veronaan, jossa asuu kolme suomalaista Sienan kielikurssilta. Heidän ystävänsä oli tulossa vierailulle, mutta lensi Milanoon, joten kävimme maanantai-iltana syömässä ja tiistaina otimme junan Veronaan. Muutama päivä turistina ja hyvä seura piristivät ja Milanoon tuntui helpolta palata.

Viikko sitten sunnuntaina olin Lago Maggiorella. Italialaisilla ystävilläni on bändi nimeltä Just Peanuts ja järvelle lähdettiin musiikkivideon kuvauksia varten. Ajattelin vain lähteväni mukaan seuraksi ja katselemaan maisemia, koska kuulin, että autoissa olisi tilaa. Lauantai-iltana bändin basisti Andrea kuitenkin soitti ja pyysi minua pakkaamaan mukaan vaatteet, jotka soveltuisivat hääjuhlaan. Musiikkivideon tarinassa juhlitaan häitä, joten loppujen lopuksi olin mukana kuvauksissa häävierasta leikkien. Filminpätkä kuvattiin videon ohjaajan talossa, ja kukkuloilta alas järvelle katsellessa ei voinut muuta kuin pidättää henkeään ihastuksesta. Kuulas mutta kolea sää sai kuvattavat hytisemään juhlatamineissaan, mutta hauskanpito ei unohtunut hetkesikään. Puhkiuupuneena palasin illalla kotiin.

Kulunut viikonloppu meni Milanossa ilman sen kummempia alustavia suunnitelmia. Kuitenkin loppujen lopuksi joka päivälle ilmaantui tekemistä. Perjantaina tulin lenkiltä kotiin, mutta kauaa en ehtinyt jäähdytellä kun jo lähdimme kämppikseni Ninon valmistujaisjuhliin. Teekkarit ovat täälläkin iloista joukkoa, joten kahden valmiin diplomi-insinöörin, Ninon ja hänen ystävänsä, valmistujaiset olivat railakkaat bileet. Klubilta oli meille varattu oma tila jonne ruuat, kuohuviinit ja kakut ilmestyivät tasaisena virtana. Olin ylpeä itsestäni kun sain käytyä kokonaisia keskusteluja italiaksi vieraiden kanssa baarin melusta huolimatta. Paikalla oli myös belgialainen tyttö, jonka kanssa päivittelimme italialaisten miesten macho-kulttuuria eriyisesti juomien tarjoamisen suhteen. Omaa drinkkiä ei saa maksettua vaikka kuinka yrittäisi...

Lauantaina olin muiden erasmus-vaihtareiden kanssa opastetulla keskustakävelyllä Milanossa. Parhaaksi anniksi jäi pienenpieni kirkko aivan Duomon lähistöllä, joka näyttää liiskaantuvan kahden talon väliin, niin ahtaaseen paikkaan se on rakennettu. Sisällä kirkossa oli kuitenkin yllättävän avaraa, kiitos arkkitehti Bramanten ja kikkojen, joita on käytetty luomaan illuusio isosta tilasta. En aio paljastaa yllätystä tässä, sillä se pitää itse käydä näkemässä. Tässä kirkossa sytytin myös kynttilän tädilleni ja olin hetken ajatuksissani mukana hautajaisissa.

Sunnuntaina saapui serkkuni Anni kylään. Iltapäivä meni kaupungilla pyöriessä. Kävimme tietysti Duomossa ja osallistuimme vahingossa myös messuun, joka oli juuri alkamassa. Olimme kirkon etuosassa köydellä suljetulla alueella, kun vartijasetä käveli kiivain askelin meitä kohti. Olin varma, että hän ohjaa meidät saman tien ulos, mutta hän kysyikin vain, oliko aikomuksemme osallistua messuun. Nyökkäilimme sujuvasti ja hän ohjasi meidät penkkiin. Siinä sitten vietimme ainakin puoli tuntia, koska emme uskaltaneet poiskaan lähteä. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä kaikki rituaalit läheltä ja tuntea itsensä "paikalliseksi". Ryppyisien signorien vierestä sitä kelpasi vilkuilla turisteja, jotka kurkkivat kirkon etuosan sulkevien aitojen takaa kameran salamat vilkkuen.