Keikka

Karnevaalien jälkeinen maanantai oli Gennaron kurssin portfolion palautuspäivä. Sunnuntain ja maanantain välinen yö meni siten hiukan vähin unin työtä viimeistellessä, mutta sain kaiken valmiiksi ajallaan ja arvosana oli työmäärään nähden hyvä.
Maanantai-iltapäivänä olo oli huojentunut: Kaikki koulutyöt paketissa!

Mukavaa oloa kelpasi jatkaa seuraavana päivänä The Gaslight Anthemin keikalla, jonne päätin ystäväni vinkin saattelemana lähteä. Keikkapaikka oli täysin vieras ja hieman kaukana, mutta koska kyseessä oli arki-ilta ja soitto oli merkattu alkavaksi jo yhdeksältä, ajattelin pääseväni helposti metrolla kotiin. Tosiaan, ensiksi oli ajettava metrolla aina eräälle päätepysäkeistä ja vielä käveltävä muutama kilometri. Matka meni kuitenkin nopeasti uusia maisemia tarkastellessa eikä kahdeksan aikaan illalla mitenkään edes arveluttanut kävellä laitakaupungin katuja, sillä kaikkialla oli rauhallista. Club Zoe paljastui pieneksi ja viihtyisäksi klubiksi, ja koska olin hyvissä ajoin perillä, saatoin seurata paikan tasaista täyttymistä.

Kävi ilmi, että ennen pääesiintyjää lavalle nousi kaksi eri lämmittelybändiä, joista erityisesti jälkimmäinen, Frank Turner, yllätti positiivisesti. Mies oli yksin lavalla akustisen kitaransa kanssa, mutta poweria riitti! Levynkin olisin ostanut, mutta kiertueella oli sattunut Ruotsissa ikävä sattumus, kun keikkabussiin oli murtauduttu ja kaikki tämän lämppäriesiintyjän myytävät cd:t ja t-paidat oli varastettu. Niin, pääesiintyjän levyt oli sen sijaan jätetty rauhaan.. hieman hassua, eikö?

Vihdoin oli The Gaslight Anthemin vuoro. Keikka ylitti odotukset! Bändi oli uusi tuttavuus, mutta todella energinen meininki ja yleisön vastaanotto takasivat keikan mahtavuuden.

Soiton päätyttyä tajusin, että viimeinen metro oli mennyt aikoja sitten. Vastakkaiselta kaupungin syrjältä toiselle taksimatkalle olisi varmasti kertynyt roimasti hintaa, joten se ei vaihtoehtona houkutellut. Niinpä rohkaisin mieleni ja kysäisin muutamalta narikkajonossa seisoneelta pojalta kyytiä. Paljastui, että heidän autonsa oli täynnä, mutta kun he kuulivat kuinka kaukana asun, alkoivat hekin kysellä ympäriinsä kyytiä minulle. Ei mennyt kauaa, kun eräs klubin työntekijöistä ilmoitti asuvansa samalla suunnalla ja lupasi minulle kyydin kotiin. Hyvänä puolena tässä oli se, että "jouduin" odottamaan kunnes bändien tavarat saatiin roudattua bussiin. Tyhjenevältä klubilta oli helppo bongata kaikki The Gaslight Anthemin jäsenet ja juttutuokion päätteeksi lähteä hymyillen kotiin kaikkien nimikirjoitukset upouuden levyn kantta koristamassa.

Kyydin sain kotiovelle asti ja tyytyväisenä kiittelin sekä ääneen että mielessäni taas kerran paikallisten avuliaisuutta. Mukava seikkailu.