Mietteitä

Tenttikauden päättymisen jälkeen alkoi loma. Jo etukäteen olin suunnitellut jääväni vielä hetkeksi Italiaan vaihtoaikani päätteeksi, tosin tuolloin haaveissa siinsivät vielä Alppien rinteet ja kahden kuukauden laskettelureissu. Rahatilanne ja viimeisen tentin sijoittuminen vasta helmikuun loppuun saivat huikeat laskusuunnitelmat hieman muuttumaan. Olen kuitenkin onneksi jo kaksi viikkoa hiihtäen viettänyt, ja tarkoitus olisi laskea vielä hieman, tällä kertaa luultavasti Zürichistä käsin, jossa ystäväni Hanna majailee erasmus-vaihtarina. Mukava olisi käydä vielä myös Firenzessä ja Roomassa sekä Napolissa ja jopa mahdollisesti Sisiliassa. Suunnitellaan, suunnitellaan..

Helmikuusta lähtien on ollut käynnissä myös uuden vuokralaisen etsintä pian vapautuvaan huoneeseeni. Syksyllä muuttaessani sovimme, että päävastuu uuden kämppiksen etsimisessä on minulla (lähinnä siksi, että maksamani takuuvuokran saan takaisin seuraavalta vuokralaiselta), joten tiesin, mitä odottaa. Tehtävän on tehnyt kuitenkin hieman työläämmäksi kämppikseni Francescon asenne joitakin vuokralaisehdokkaita kohtaan. Muutama täysin sympaattinen ja mukava ehdokas jouduttiin hylkäämään, koska Francesco ei sattunut juuri sinä päivänä pitämään heistä. Pinna meinasi siis jossain vaiheessa hieman kiristyä, mutta onneksi tällä hetkellä Francescokin on tajunnut, että maaliskuun loppu lähestyy ja uusi vuokralainen on vain löydettävä. Tiukat kriteerit ja ylimielinen asenne on siis heitetty nurkkaan ja jokainen ehdokas otetaan lämpimästi vastaan.

Hain tänään viimeiset todistukset ja paperit Politecnicolta kotiyliopistoani varten. Hieman tuntui oudolta kävellä jo tutuksi tulleita käytäviä ja miettiä, miten nopeasti aika on kulunut täällä Milanossa. Uudet vaihtarit ovat saapuneet ja opiskelijapalvelupisteessä oli valtavasti ruuhkaa. Tarkastelin ihmisiä odottaessani omaa vuoroani ja mietin, näytinkö itsekin yhtä eksyneeltä ja epävarmalta saapuessani syksyllä ensimmäisiä kertoja Politecnicolle. Luultavasti.

Vielä menee muutamia viikkoja, ennen kuin palaan Suomeen, mutta ajatukset alkavat jo kääntyä paluuseen. Olo on hieman ristiriitainen. Tuntuu ihanalta ajatella, että näen pian kaikki läheiseni ja ystäväni. Että pääsen saunaan ja syömään äitini tekemää mustikkapiirakkaa ja isäni tekemäää makaronilaatikkoa. Että voin silittää kissaamme ja nauraa vedet silmissä veljeni kanssa jollekin vitsille. Samalla tuntuu haikealta jättää taakseen puolen vuoden ajalta kaikki. Vaikka tietynlainen väliaikaisuus on leimannut koko täälläoloani, on silti merkillistä, kuinka hyvin olen kotiutunut Milanoon. Varsinaisesta kulttuurishokista kärsin syksyllä vain hetkellisesti, mutta muuten uusi kieli, uudet tavat ja kulttuuri ovat liukuneet kovin mutkattomasti osaksi arkea.

Jää nähtäväksi, koenko käänteisshokkia sitten palatessani...